10.9.2021

Huoletonta lahjanhankintaa

Väitän että liikelahjan ostaminen on helppoa ja huoletonta. Ainakin jos ostaa Loihelta! Ostamisen helppous on meille niin itsestään selvää, ettei sitä osaa edes oikein mainostaa. Meillä on ollut tapana soittaa asiakkaalle ja ehdottaa tapaamista. No okei, eihän se paljon naurata, jos meidän ajanvaraajamme tai myyjä on se kymmenes soittaja samalla asialla jo tänään. Mutta parhaassa tapauksessa soitto tulee juuri sopivaan aikaan, niin että ne joululahjat tulee ostettua ajoissa. Ennen tapaamista, oli se sitten livenä tai etänä, on jo tapahtunut paljon taustatyötä. Myyjä on valmistautunut niin hyvin, että sopivat tuotteet löytyvät kuin itsestään eikä asiakkaan tarvitse plärätä yhtään kuvastoa, jos ei halua.

On monenlaisia vaatimuksia lahjalle. Pitää mahtua peräkonttiin. Pitää voida viedä lähijunassa kotiin. Pitää mahtua lentolaukkuun. Pitää voida viedä Japaniin. On oltava kotimaista. On oltava ekologista tai muuten ilmennettävä asiakkaan arvoja. On oltava perillä kahden viikon päästä. On mietittävä paino, säilyvyys, lahjansaajalle sopiva koko, postikulut, kiireellinen toimitusaika, sopiva logonmerkkaustapa… Onneksi meille näiden pähkäileminen on arkipäivää.

Sille tyypille, joka kerran sai yksitoista takkasytkäriä joululahjaksi, ei varmaan jäänyt epäselväksi, mikä oli sen vuoden hittituote. Entäpä jos hän olisikin saanut yhden sytkärin sijasta esimerkiksi joululimppusetin? Lahjan, joka tarjoaa yhteistä tekemistä koko perheelle, ihanan leiväntuoksun, syötävää ja vielä jotain pientä, joka jää käyttöön keittiöön. Lahjan antaja olisi varmaan jäänyt mieleen.

Olen kuullut sanottavan, että lahjapakkaukset ovat kalliita. Niin, kyllähän kolme euroa pahvilaatikosta voi tietysti tuntua arvokkaalta, mutta mietitäänpä millaista olisi pakata lahjat itse. Ensinnäkin oikea koko, laatikko tai pussi ei saa olla liian pieni eikä liian suuri − lahja ei saa mennä rikki. Laatikoiden taittelu ja tavaroiden pyörittely vie aikaa ja pöytätilaa. Henkilöiden nimet tai koot pitää ehkä merkitä bokseihin ja boksit jakaa eri toimipisteisiin, tai jopa lähettää ulkomaille. Uteliaimmat kollegat ehtivät jo käydä urkkimassa, mitä tulee tänä vuonna lahjaksi ja yllätys paljastuu ennen aikojaan.

Joka syksy jossain vaiheessa asiakkaat alkavat kysellä, että ovathan joululahjat aikataulussa. Ymmärrän huolen, joulua ei voi kai tänäkään vuonna siirtää. Meille on kuitenkin kunnia-asia, että sovitusta toimitusajasta pidetään kiinni ja jos on ongelma, siitä kerrotaan silloin, kun asian voi vielä korjata. Aina ei tietenkään voi mennä kuin Strömsössä. Muistan sen yhdenkin joulun, kun meidän pomo lähti aamuyöstä ajamaan joululahjoja asiakkaan joulujuhlaan omalla autollaan, Haukiputaalta Joensuuhun. Tunsi varmaan olevansa kuin joulupukki kun pääsi perille!

Me muistutamme, ideoimme, pakkaamme, toimitamme. Asiakkaan tarvitsee vain kertoa tarve. Helppoa kuin heinänteko. Avainasiakkaiden puolesta hoidamme tietysti paljon muutakin, mutta se on kokonaan toinen tarina.

 

 

Marjo Passila

Loihe Oy, Kehityspäällikkö

 

Kehityspäällikkö
p. 044 777 4108
marjo.passila@loihe.fi

Tuotteet