Rest in peace

Persianlahden sota 90-luvun alussa on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Olin silloin teini-ikäinen, kehityspsykologisesti haastavia aikoja elävä nuori. Sota oli kauhistuttava asia, ja Saddam Hussein johtajana herätti pelkoa. Muistan yhden kuvaamataidon työni, joka ilmensi silloista sielunmaisemaani. Surrealistisessa piirroksessa kaksi sotilasta seisoo uniformuissaan vartioimassa puuarkkua. Arkun vierellä kyltissä lukee ”R.I.P. Tässä lepää Saddam Hussein”.

Pelko ja huoli saivat minut toivomaan autoritaarisen diktaattorin kuolemaa, vaikka osasin silloin loogisesti ajatella, että toisen kuoleman toivominen on moraalisesti hieman kyseenalaista. Sota ei kuitenkaan ollut ainoa synkkä pilvi silloisissa lintukodoissa, sillä myös 90-luvun lama vyöryi tavalla tai toisella lähes jokaiseen kotiin. Sen ajan nuorelle huoli oli pysyvä tunne.

Sanna Kajander-Ruuth on kirjoittanut kirjan Laman lapset – Mitä meille tapahtui?, johon hän on haastatellut useaa 90-luvun lama-ajan lasta. Haastattelujen perusteella tavallista on, että laman kokeneet pelkäävät yhä riskejä. Lapsen ja nuoren perusturvallisuus on tuolloin horjunut, ja se on jättänyt jälkeensä pysyvän huolen. Laman kokeneet eivät luota esimerkiksi työpaikan pysymiseen tai rahan riittämiseen.

Kun edellä mainitut teemat suhteuttaa tähän päivään, mikään ei ole muuttunut. Korona-aika ja Ukrainan kriisi pakottavat myös nykypäivän nuoret elämään huolten keskellä. Työpaikan säilymisestä ja rahan riittämisestä keskustellaan yhä ruokapöydissä. Lomautukset sekä ukrainalaisten kohtalo koskettavat, ja ne kiistämättä vaikuttavat hyvinvointiimme. Myös naapurimaamme mahtipontinen johtaja lisää huolta ja turvattomuuden tunnetta. Ylimitoitettuna huolestuneisuus voi kroonistua ja johtaa ahdistuneisuushäiriöön. Mikä neuvoksi? Voisiko huolestuneisuutta korjata?

Kyllä voi, muun muassa tiedon säätelyllä ja itsekontrollilla. Jopa 90-luvun nuorten huolestuneisuus on korjattavissa, vaikka mielet ovat kolmekymmentä vuotta huolissa marinoituneet. Minun keinoni huolestuneisuuden säätelyssä on oikean tiedon kerääminen ja lähdekriittisyys. Otsikkotason tiedot ja nojatuoliaktivismi todennäköisesti vain lisäävät huolta, koska yleensä suusta suuhun kulkeva tieto on pirstaleista ja tieto muuttuu, kun sitä spekuloidaan. Tietoon pitää perehtyä kunnolla, jotta turhilta huolilta katkeaa siivet. Kun sota huolettaa, aikaa pitää seurata toden teolla. Huoli koronan vaikutuksesta liiketoimintaan, työpaikkojen säilymiseen, rohkeuteen sijoittaa, satsata, panostaa ja kuluttaa eivät kokonaisuutena ole omissa käsissämme, mutta se mihin itse voi vaikuttaa, on työ mitä tekee, miten sitä tekee, millaisen tulevaisuuden itse itselle rakentaa ja miten itse käyttää omat rahansa. Tämän kerron myös nuorille. Ja kun Putinin teot kauhistuttavat, omaa huolestuneisuuttaan voi hoitaa muun muassa auttamalla sodan uhreja. Kriisiajassa korostuu avoimuus, henkilökohtaiset arvot ja ihmisrakkaus.

 

Päivi Partanen

Loihe Oy, Tuotepäällikkö

Tuotteet