1.10.2021

”Jos Mount Everestille kiipeäminen on seikkailu, jotain on mennyt pieleen.”

Olin kirjoittanut otsikon lauseen korostuskynällä erään työhöni liittyvän koulutuspäivän muistiinpanoihin. Pohdittavaa on riittänyt lauseen merkityksen ymmärtämisessä. Luovan työn prosessissa ja kiipeilyssä on yhteistä funktionaalisuuden käsite, mutta molemmissa on myös omat raadolliset piirteensä. Kun tositoimissa ollaan, kumpikaan ei etene ilman riskejä.

Funktionalismin periaatteet sanelevat säännöt liikelahjamyynnin tuotevalikoimassa. Valikoimaa voisi sanoa tyyliltään skandinaaviseksi, joka on myös funktionalismia puhtaimmillaan. Tuotteet ovat käytännöllisiä, tarpeellisia, selkeitä ja harmonisia. Niissä ei saa olla liikaa värejä, ei liikaa muotoa eikä lainkaan koristeita. Mitään millä ei ole merkitystä, ei tarvita. Tarkoitus sanelee muodon. Tuotteiden tulee olla myös kestäviä, kohtuuhintaisia ja niiden on sovelluttava massatuotantoon.

Edellä mainittujen standardien mukainen tuote- ja mallistosuunnittelu on raakaa tekemistä ja päämäärätietoista tutkimuksellista kehitystyötä. Ideoiden metsästys, teemojen miettiminen ja moodboardin luominen uutta kautta varten vievät aikaa ja ajatustyötä. Niin kutsuttu luovuuden tuska on läsnä. Jokaista kautta suunniteltaessa nousee tarve itsekritiikille. Tällöin kyseenalaistaa omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan; ”Miten ihmeessä saan keksittyä pyörän taas uudelleen?” Hyvä suunnittelutyö perustuu tiimityöhön ja hyvään asiakaspalveluun. Työtä tehdään muille, valitulle kohderyhmälle – ei itselle! Henkilökohtaisen tyylin ulkoistaminen on tärkeä osa suunnittelijuutta (eihän maurityyli kävisi täällä edes kaupaksi).

Onnistuneen suunnittelutyön mittaristo ei perustu pelkästään funktionaalisiin ideoihin ja luovuuteen, vaan kompetenssi määräytyy kyvystä lukea markkinaa, taidosta tehdä kaupallista, rohkeudesta uudistua ja ymmärryksestä kuunnella myyntiä. Tämä kokonaisuus pohjautuu koko yrityksen strategiaan, ja kassaan kurkistamalla saa vain pika-analyysin siitä, kuinka hyviä onnistumisia on tullut.

 

Päivi Partanen

Loihe Oy, Tuotepäällikkö

 

Tuotteet