Ensimmäinen työnantajani torjui aikoinaan pääomasijoittajan tekemän ostotarjouksen. Mieleeni jäi elävästi, kun hän totesi olevansa niin ahne, ettei raski myydä. Usein ajatellaan toisinpäin. Myyjä on ahne myydessään eikä pitäessään. Sain näköjään tarpeeksi rahhaa, koska yrityskaupat syntyivät. Kauppa itsessään ei kuitenkaan nostanut eikä laskenut Loihen arvoa. Eikä myyjä tai ostaja voi kumpikaan ennalta tietää, kuinka lopulta käy. Ehkä aika näyttää, kummalle ratkaisu oli taloudellisesti parempi. Yrityskauppaa ei kuitenkaan voi tiivistää rahasummaan, niin kuin helposti tehdään. Se on valtavan paljon muutakin. Yrittäjälle kysymys on koko elämästä ja vähän jopa kuolemasta.
Aikaa yrityskaupasta on kulunut nyt noin kaksi kuukautta. Oura näyttää, että keho on palautunut lähes ennalleen. Mielessäni palaan tehtyyn ratkaisuun useinkin. Pelkäänkö, että teimme huonon ratkaisun? Se sopisi kyllä luonteeseeni. Meidät ostaneen yrityksen eli Innoflamen toimitusjohtaja Sami on luvannut, että siinä suhteessa koen ikuisen pettymyksen. On kuitenkin totta, ettemme aivan saavuttaneet omaa kasvutavoitettamme. Pääsimme hyvin lähelle, mutta emme aivan tavoitteeseen. Yrityksen myyminen ei ollut pakko eikä edes tavoite. Ainoastaan yksi tavoitteen saavuttamisen jälkeinen vaihtoehto.
Minulle tärkeintä on luottaa intuitioon ratkaisuissa, jotka ovat muuten liian isoja tai vaikeita. Vuosia sitten etsin itselleni sopivaa yrittäjäkollegaa. Maailmankaikkeus tiesi ja tarjosi silloin Stenkaa. Minä luotin, että hän oli oikea henkilö tehtävään. Hänen on täytynyt tuntea samoin, koska silloin syntyi Loihe. Meillä on ollut kivaa ja välillä raskasta, mutta sopimuksiin ei ole tarvinnut katsoa koko aikana kertaakaan. Sama intuitio ohjasi hyväksymään Samin ja Innoflamen toisen perustajan Ronnyn ehdotuksen. Minulle syntyi luottamus ja fiilis, että yhteistyö toimii ja ajoitus on oikea. Tarjoukseen piti tarttua, vaikka se ei kuulunut suunnitelmaan. Minusta tuntui, että yhdessä kehitymme ja keksimme uutta nopeammin kuin kilpailijoina. Onko raha parempi kuin omistus? Onko oikea aika tehdä päätös vai olla tekemättä? Pitääkö pyrkiä vai olla pyrkimättä? En tosiaankaan osaa aina vastata. Silloin pysähdyn ja kuuntelen.
Kuuntelin hiljattain Yrjö Jylhän Enemmän runon ihan sattumalta. Tai sitten se oli enne, koska Paulo Coelhon Alkemisti kirjan mukaan mitään ei tapahdu maailmankaikkeudessa sattumalta. En ollut ennen törmännyt Jylhän runoon. Maailmankaikkeus tiesi, että nyt on runon aika.
Onko kaiken kasvun ja kehittymisen takana se, että himoitsemme olla enemmän kuin olemme? Ainakin minun kohdallani tämä pitää usein paikkansa. Yrittäjänä tuntee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tuntee kehittymisen ja kasvun tarvetta. Tahtoo nähdä ja tulkita asiakkaiden, työntekijöiden ja kilpailijoiden tarpeet ja aikeet. Näinhän sen lienee kuuluukin olla, mutta se voi olla myös kuluttavaa. Varsinkin, jos se tarttuu omaan olemukseen. Eikö voisi vain keskittyä olemaan? Minähän olen vain Antti ja siinä pitäisi olla jo riittävästi ja kaikki olennainen. Mutta sama Antti himoitsee olla enemmän kuin on ja sekin pitänee vain hyväksyä.
”Himoitsen olla enemmän kuin olen.
Valtias maan, jota nöyränä polen.
Voittaja itseni, myös opas muiden,
lohduksi sydänten ahdistetuiden.Himoitsen tehdä enemmän kuin teen,
taikoa tähtiä pimeyteen.
Loihtia kukkia liejuun ja multaan.
Verhota maan liat helmiin ja kultaan.Himoitsen nähdä selvemmin kuin näen.
Yön läpi singota säihkyvä säen.
Ratkoa jumalten salaisuudet,
tuntea menneet ja tulkita uudet.”– Yrjö Jylhä
Antti Holmi
Loihe Oy, Varatj, yrittäjä
