31.5.2023

Uskaltaako sanoa hiilineutraali?

Loihen hiilijalanjäljen laskenta vuodelta 2022 valmistui hiljattain. Viime vuoden hiilijalanjälki oman toimintamme osalta oli 95,6 t CO2e ja saatoimme iloksemme todeta, että se oli kasvaneesta liikevaihdosta huolimatta hie¬man pienentynyt (106,4 t CO2e vuonna 2021). Kompensoimme myös nämä päästöt kokonaisuudessaan, minkä seurauksena kävimme mielenkiintoisen keskustelun hiilineutraali-sanan käytöstä. Uskaltaako sitä vielä käyttää?

Valtioneuvosto julkaisi talvella oppaan vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviin käytäntöihin, joka ottaa kantaa kompensaation käyttöön ilmastotekona. Tätäkin opasta voi kai tulkita monella tapaa, mutta keskeistä on, että ollakseen hiilineutraali pitää hiilijalanjäljen laskennassa ottaa huomioon koko arvoketju sekä tehdä kattava päästövähennyssuunnitelma. EU:n tasolla tehdään myös paraikaa regulaatiota vihreiden ilmastoväittämien käytön rajoittamiseksi. Johtava ajatus on, ettei ketään saa johtaa harhaan. Esimerkiksi vihreän värin tai ruskean pahvin käytöllä on iso vaikutus siihen, miten ympäristöystävälliseksi kuluttaja tuotteen mieltää, vaikkei sitä suoraan väittäisikään ekologiseksi.

Me päädyimme siihen, että teemme meille realistisia, konkreettisia ilmastotekoja ja kerromme niistä avoimesti. Olemme siis hiilineutraali yritys oman toimintamme osalta. Hiilijalanjälkilaskentamme laskennassa käytetyistä rajauksista voi lukea esimerkiksi kestävän kehityksen suunnitelmastamme.

Uusintalaskennan yhteydessä oli mielenkiintoista todeta, että vaik­ka liikevaihtomme kasvoi vuodesta 2021 n. 19 % vuoteen 2022 verrattuna, niin hiilijalanjälkemme pieneni noin 10 %. Tähän on muutamia syitä: Scope 2 -päästöissä suurin muuttunut tekijä oli laskenut energiankulutus. Toinen Scope 2 -päästöjä vähentänyt tekijä oli päästökerrointen pieneneminen. Oulun Energian kaukolämmön tuotantojakau­massa uusiutuvien osuus oli lisääntynyt ja otimme Oulussa käyttöön uusiutuvan sähkösopimuksen lokakuussa. Scope 3 -päästöissä merkittävin muutos oli logis­tiikan päästöjen kasvu. Postin osuus oli merkittävä, koska Posti ei enää vuonna 2022 kompensoinut päästöjään, niin kuin se teki edellisvuonna. Myös DHL:n kautta tilaamiemme kuljetusten määrä lisään­tyi edellisvuodesta, mikä oli luonnollinen seuraus liikevaihdon kasvamisesta. Töihin liikkumisen päästölaskenta tarkentui vuodelle 2022, kun edellisen vuoden kyselyssä virheel­lisesti mukana ollut kaksoislaskenta kor­jattiin.

Päätimme kompen­soida puolet Florestal Santa Maria Pro­jectiin Amazonilla. Puolet käytämme kotimaisen hiilinielun rakentamiseen. Koska kotimaiset hiilensidontaprojektit lasketaan Suomen kansalliseen rekis­teriin, niiden osalta ei voida varsinaisesti puhua kompensoinnista ns. kaksoislaskennan vuoksi. Tämän vuoksi Reforest poistaa saman määrän CO2-tonneja kansainvälisesti sertifioidu­sta projektista, mitä me sijoitamme koti­maiseen hiilinieluun. Koemme tärkeäksi osallistua kotimaisen ympäristöteon tukemiseen ja se on taas yksi askel meidän vastuullisuuspolullamme.

Marjo Passila

Loihe Oy, Kehityspäällikkö

Tuotteet